keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

TINYDEAL:COm

Historia
TinyDeal on Hongkongista käsin toimiva verkkokauppa, joka myy maailmanlaajuisesti pääosin halpoja elektroniikkatarvikkeita. Suosituimpia tuotteita ovat lelut, puhelimet, tietokonetarvikkeet, ladattavat akut ja laturit. TinyDeal toimii myös tehomyyjänä eBayssä. Perustamisvuosi on 2006.
Tuotevalikoima
Tuotteita ei ole lähellekään yhtä suurta valikoimaa kuin esimerkiksi DealExtremessä. Nimensä mukaisesti TinyDealista löytyy parhaiten pientavaraa. Esimerkiksi halpoja rannekelloja on tarjolla todella suuri yli 3000 eri mallin valikoima.
Hinnat


TinyDealin hinnat ovat hyvin edulliset kuten muillakin Kiinalaisilla verkkokaupoilla. Jotkin tietyt tuotteet (esimerkiksi rannekellot) ovat kuitenkin jonkin verran halvempia muihin Kiinalaisiin verrokkeihin verrattuna.
Hintaesimerkkejä.
Ostokset kerryttävät myös TD pisteitä. Yksi piste vastaa 10$ ostoksia. Eli esim. 22$ ostoksesta saa 2.2 TD pistettä. Pisteitä voi käyttää ostoksien tekemiseen. Kymmenellä pisteellä voi ostaa 1$ dollarin edestä tavaraa.
Toimitus
Kaikilla tuotteilla on ilmainen kuljetus Suomeen. Toimitusajat ovat tyypillisesti noin kahden viikon mittaiset. TinyDealilla ei ole omaa tilauksenseurantaa, mutta tilausta voi seurata postin sivuilta TinyDealin koodin avulla,
Nettisivut
Nettisivut ovat selkeät ja hyvin samantyyliset kuin muillakin Kiinalaisilla halpiskaupoilla. Tuotteet on jaoteltu selkeästi kategorioihin. Sivustolta löytyy myös listaus paljon myydyistä tuotteista sekä alle 5$:n tuotteista.
Maksutavat
Maksutapoina hyväksytään PayPal, luottokortit ja Western Union.
Luotettavuus
TinyDeal on pieni sivusto moneen muuhun verkkokauppaan verrattuna, mutta on saanut nimeä juuri luotettavuuden ja hieman kilpailijoitaan nopeampien toimitusten ansiosta.
Kokemukset

Koetilauksena tilattiin seitsemän erilaista tavaraa, joiden yhteishinnaksi muodostui 54 dollaria (38 euroa) . Tilaus tehtiin 3.8.11 ja maksutapana käytettiin paypallia. TinyDealin seurannan mukaan paketti lähti varastolta liikenteeseen 9.8.11. Suomeen paketti saapui 15.8.11. Tilaus jäi tulliin vaikka paketin arvo ei ylittänytkään 43 euron alv. rajaa. Tulli vapautti lähetyksen ilman maksua, sen jälkeen kun toimitin tullin sähköpostiin TinyDealin lähettämän tilausvahvistuksen. Hain paketin postista 26.8.11. Olisin saanut paketin kyllä huomattavasti aikaisemmin jos olisin reagoinut heti tullilta tulleeseen ilmoitukseen. Yhteensä aikaa meni siis 4 arkipäivää tilauksen käsittelyyn ja 4 arkipäivää matkoihin ja 10 arkipäivää tullikäsittelyyn. Alla esitetään ruutukaappaus lähetyksen seurannastapostin sivuilta. TinyDealilla ei ole omaa lähetyksen seurantaa, mutta postin seuranta toimii mainiosti, TinyDealin välittämän lähetyskoodin avulla. Alla on ruutukaappaus postin tilauksenseurannasta.
TinyDeal tilauksenseuranta
Lähetys oli pakattu pahvipussiin, joka oli vuorattu ohuella pehmustemuovilla. Tuotteet olivat hyvässä kunnossa. Mielestäni tilaus oli kuitenkin aika huonosti suojattu, joten tilauksen rikkoutumisen mahdollisuus on olemassa. Pahvilaatikko olisi parempi suoja herkästi rikkoontuville tavaroille. Alla on kuva AliExpressin lähettämästä paketista.
TinyDeal postipaketti.

Teimme toisen tilauksen TinyDealiin 27.11.11. Paketti oli perillä Suomessa 7.12.12. Tilauksen käsittelyyn ja matkoihin meni aikaa yhteensä siis 8 arkipäivää. Tämä tilaus sisälsi mm. erittäin halvan MP3-soittimen. Arvostelumme soittimesta löydät täältä.
Kaiken kaikkiaan en keksi pahemmin valitettavaa TinyDealista. Seuraavassa on yhteenveto palvelusta.

Tinydeal. on Aasialainen verkkokauppa joka myy nimensäkin perusteella kaikke pientä krääsää ja gadgettia. Toimitus on ilmainen maailmanlaajuisesti. Valuutaksi on mahdollista asettaa euro, josta saa paremman kursin kuin esimerkiksi forexin laskurilla laskettaessa. Kielistä löytyy myös suomi, mutta tinydeal.com käyttää goolen translatoria kääntämään sivun joten mitään täysin suomenkielistä sivua ei saa. Jos englannin kieli sujuu myös chat pohjainen asiakaspalvelu löytyy


Yhteenveto
itse en aluksi voinut ymmärtää miten halpaa voi olla mutta jo parin kerran tilauksen jälkeen tajusin että aivan 100%luotettavasta kaupasta kuse
Tuotevalikoima: kohtalainen
Hinnat:
halvat
Toimitus:
ilmainen ja nopeampi kuin Kiinalaisilla verkkokaupoilla keskimäärin
Nettisivut:
selkeät
Maksutavat:
ok
Luotettavuus:
hyvä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti